Moikka, niin kuin otsikosta huomaa niin tänään tulee kaksi luukkua, koska eilen
Marian piti tehdä, mutta sitten heiltä oli mennyt netti joten ei sitten tullut sitä luukkua.
Ensin tulee eilinen kuukku ja aion kertoa millä kaikilla roduilla olen ratsastanut.
Kuulostaa varmaan vähän tylsälle, mutta en keksi vaan mitään muuta. Eli aloitetaanpas.
1. Shetlanninponi
2. Angloarabialainen täysverinen
3. Irlannoncop
4. Puoliverinen
5. Risteytysponi
6. Islanninhevonen
7. Norjanvuonohevonen
8. Russ-poni
9. Suomenhevonen
10. New forest pony
11. Saksalainen ratsuponi
Nyt en ainakaan muita muista. No niitä tulikin ihan kivasti, mutta sitten seuraavaan luukkuun 21.
Eli mä kerron Helmin kuulumisia. Olin ratsastamassa Helmiä eilen. Helmi oli todella kiva ja se nosti
hyvin vasemmankin laukan mikä oli sille enne tosi vaikeeta. No, Helmihän on kehittynyt tosi
paljon tuolla Riitillä ja siitä kiitos kuuluu Nellille, Lotalle ja tietenki Riitille. Nyt Helmi jää sinne kuitenkin
vielä vähäki aikaa. Ja sitten siihen ratsastustuntiin mikä oli perjantaina Helmillä.
Me mentiin keskiympyrällä ravisiirtymisiä, pysähdyksiä ja nostoja ja ne meni ihan super hyvin.
Helmi oli ekaks aika tahmee, mutta loppua kohden se parani tosi paljon. Mä ootan jo innolla
seuraavaa kertaa. Seuraavalla kerralla Maria tulee ehkä kuvaamaankin niin saadaan täännekkin niitä kuvia.
|
<3 |
Oletteko te ratsastaneet noilla hevosroduilla?
/Krisu :D